NYE

Vuodenvaihde on se hetki, jollon aina vetää diipiksi. Ei siksi, että mä muistelisin millanen vuosi on ollut takana, tai tekisin syvällisiä retkiä itseeni. Vaan siksi, että mä otan sillon vastuun ja olen kotona koiran kanssa. Mua ei haittaa olla kotona koiran kanssa, mutta jossain kohti iskee se fiilis, kun tajuaa että ympärillä on ihan törkeesti elämää ja mä oon samojen seinien sisällä. Mä en valita, en asiaa turhaan vatvo, mutta se fiilis. Inhoon sitä fiilistä, se boostaa yksinäisyyden tunnetta niin isosti ettei oo tosikaan. Onneks se menee ohi.

Mulla on tällä hetkellä sellanen fiilis, että haluaisin vaan mennä takasin peiton alle, laittaa silmät kiinni ja kuulokkeet korviin. Laittaa soimaan jotain sellasta musiikkia mikä vaan soljuu tonne hyvänolonkeskukseen ja vie hetkeksi jonnekin ihan muualla. Sellanen hyvänlainen irtautuminen tän hetkisestä todellisuudesta. Ehkä mä teen sen tänään illalla. Nukahdan siihen.

Nyt mä voisin katsoa niitä romanttisia itkuleffoja, mitä ajattelin yöllä katsoa, mutta teinkin kaikkea muuta. Lista on pitkä, itkemistä on paljon.

Ehkä

Laitoin musiikin pois, jumputus lakkasi ja sen tilalle tuli pelkkä hiljaisuus. Naapuristakaan ei kuulu ääniä. Tietokone suhisee hiljakseen, mutta muutoin on ahdistavan hiljasta. Vissiin pakko laittaa musiikki soimaan.

En haluais kuitenkaan täyttää tätä hiljaisuutta millään älyttömän paskalla. Enkä keksi nyt mitään hyvää.

En laitakaan musiikkia, taidan kattoa pätkiä makeista street ja hip hop-koreografioista. Haluaisin niin mennä tanssitunneille. Luulen, että olisin aika hyvä.

Miksi.

Sitä haluaa jonkun ihmisen lähelle, pitämään hyvänä, unikaveriksi, jakamaan arkea.
Muttei kuitenkaan halua. Että se ottaisi päähän, kun oman tilan jakaisi joku toinen.

Sitä haluaa kauheasti kaikenlaisia somia lasitalon lemmikkejä, niistä on iloa, hupia ja viihdykettä. Muttei kuitenkaan halua. Tarvitsis lisää terraarioita ja pitäis olla lamppuja ja kosteutta, elävää ruokaa ja vaivannäköä.

Sitä haluaa olla hoikempi, paremmassa kunnossa, näyttää hyvältä kaikessa, tehdä vaikutuksen ulkonäölläänkin.
Muttei kuitenkaan halua. Liikaa vaivaa, oon ihan hyvä niin kun oon, jos muut ei tykkää on niissä vikaa.

Sitä haluaa panostaa koulujuttuihin, lukea ja iskostaa kaiken päähän, olla ihan älyttömän hyvä teoriassa ja sitten käytännössä.
Muttei kuitenkaan halua. Yritys on kova, mutta ei tarpeeksi kova.

Sitä haluaa siistin kodin, kotoisan tunnelman ja lämpöisen ilmapiirin. Puhtaat lattiat ja siistit tasot. Muttei kuitenkaan halua. Hallittu kaaos on ihan ok, ei mun tarvitse jatkuvasti siivota, jos en halua.

Sitä haluaisi olla hirveen sosiaalinen, olla menossa usein, tehdä asioita ja nähdä asioita.
Muttei kuitenkaan halua. Semisti erakkona on oikeestaan hyvä olla suurimman osan ajasta.

Miksi aina haluaa enemmän kuin on? Miksi sitä enempää ei kuitenkaan tavoittele? Miksei se mitä on, riitä? Miksi kaikesta täytyy tehdä monimutkaista? Elämä. Vai laiskuus ja aikaansaamattomuus.

Tää on taas niin tätä.