Mä yritän tavottaa sisäistä rauhaa tällä hetkellä, sellaista seesteistä olotilaa. Että mitä vaan nyt onkaan, niin kaikki on ihan ok. Kaikki on ok. Mulla soi Disney klassikoiden biisejä, laitan silmät kiinni. Mä rakastan näitä, ne auttaa aina. Miksei ne auta nyt. Miksi mä nyt haluan mielummin katsoa sen yhden silmiin, sanoa mikä mua suututtaa ja satuttaa, kertoa kaiken mitä en uskalla kertoa kellekään. Antaa sen koskettaa mun ihoa, ottaa mut lähelle. Asiat on liian monimutkaisia. En kestä monimutkaisuutta. En halua sitä.
Tällä viikolla mun ihon alle on menty kahdesti. Toisella kertaa mä yllätyin, hämmennyin. Otin hymyillen vastaan, se oli oikeesti joku kupla. Kupla missä hetki oli täydellinen. Toisella kertaa sanat vääriltä ihmisiltä, väärillä asenteilla. Ne upposi. Upposi ja syvälle. Mä tiedän totuuden, ne näkee omansa. Mä en osallistu tällasiin, mä en halua. Miksi mut piti raahata sinne, kaiken keskelle, ottamaan iskuja vastaan. Miksi.
Onneksi mä osaan kävellä pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti