'cause I'm a little unsteady

Tänään oon puolittain jossain missä tunnen ihan hirveesti kaikkea ja jossain missä en tunne mitään. En ihan täysin tiedä miten se on mahdollista edes, mutta tänään näin. Yritän vissiin blokata tätä kaikkea turhautumista, epätoivoa ja sitä miten usko kaikkiin kivoihin asioihin laskee, sillä että vedän itteni ihan turraksi. Turta, tyhjä, ontto. Oikeesti kun tunteet lentelee ihan ympäri näitä helvetin puuduttavia valkosia seiniä ja otat koppeja, väistelet, heität läpät silmille. Leikit, että ne on auki. Elämä tapahtuu, asioita tapahtuu, arki pyörii. Mutta oikeesti sä et ota mistään kiinni.

Helvetin turhauttava päivä. Epävakaa olo.

i cannot

Joissain ihmisissä on magneetti. Sä kävelet pois ja löydät ittesi sen sylistä taas. Siinä ei oo vikaa, ei ainakaan nyt. Mutta ei siinä järkeäkään ole. Kaikki ok, mutta ei kuitenkaan. Ette hetkeen tapaa ja sä huomaat ikävöiväsi. Et edes tajunnut, mutta ikävöit. Sitten te näätte. Se on siinä. Sen iho on koti. Se tuntu jää. Teet jatkuvia realistisia ajatusmatkoja koko kuvioon, kaikkeen siihen. Sä et näe mitään potentiaalia, et mitään jatkoa, et mitään kannattavaa. Mutta sen iho tuntuu kodilta. Sitten sä huomaat olevasi mustasukkainen näkemästäsi kuvasta tai videosta. Siinä oli joku nainen. Kaikkien joukossa, mutta se oli vieressä. Puistelet päätäs, ihan järjetöntä taas. Sä et edes ole mustasukkainen ihminen. Meet asian yli, muttet kuitenkaan. Tiedät ettei mitään ole, et ole itekään halunnut sitä mitään. Ja silti. Silti sä haluat, että sen ihmisen iho on ainoastaan sun koti. Että se tunnustaa ihan pöljiä asioita humalassa vaan sulle. Että se myöntää ne aamulla hymyillen. Se miten se kattoo sua, suoraan silmiin häpeilemättä. Se hymy. Kosketus.

Joskus toivoisin, että joku vaan löis mua tuolilla naamaan. Ehkä se selkeyttäis.

NYE

Vuodenvaihde on se hetki, jollon aina vetää diipiksi. Ei siksi, että mä muistelisin millanen vuosi on ollut takana, tai tekisin syvällisiä retkiä itseeni. Vaan siksi, että mä otan sillon vastuun ja olen kotona koiran kanssa. Mua ei haittaa olla kotona koiran kanssa, mutta jossain kohti iskee se fiilis, kun tajuaa että ympärillä on ihan törkeesti elämää ja mä oon samojen seinien sisällä. Mä en valita, en asiaa turhaan vatvo, mutta se fiilis. Inhoon sitä fiilistä, se boostaa yksinäisyyden tunnetta niin isosti ettei oo tosikaan. Onneks se menee ohi.

Mulla on tällä hetkellä sellanen fiilis, että haluaisin vaan mennä takasin peiton alle, laittaa silmät kiinni ja kuulokkeet korviin. Laittaa soimaan jotain sellasta musiikkia mikä vaan soljuu tonne hyvänolonkeskukseen ja vie hetkeksi jonnekin ihan muualla. Sellanen hyvänlainen irtautuminen tän hetkisestä todellisuudesta. Ehkä mä teen sen tänään illalla. Nukahdan siihen.

Nyt mä voisin katsoa niitä romanttisia itkuleffoja, mitä ajattelin yöllä katsoa, mutta teinkin kaikkea muuta. Lista on pitkä, itkemistä on paljon.